Hiki nousee otsalle jo pelkästä ajatuksesta. Astut ovesta sisään, ja tuntuu, että kaikki katsovat. Laitteet näyttävät monimutkaisilta avaruusaluksilta, ja vieressä joku nostaa pienen henkilöauton painon verran rautaa. Kuulostaako tutulta? Jos kuntosalin aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta, et ole yksin. Me Kuntomaailmalla kohtaamme viikoittain ihmisiä, jotka painivat täysin samojen ajatusten kanssa.
Onneksi tunne on vain väliaikainen kynnys, jonka yli pääsee yllättävän helposti – kunhan tietää, miten.
Kokemuksemme mukaan jännityksen taustalla piilee usein muutama yleinen pelko:
Nämä ovat täysin normaaleja ajatuksia. Mutta ne ovat vain ajatuksia – eivät faktoja. Kuntosali ei ole suoritusareena, vaan paikka itsensä kehittämiseen, omassa tahdissa.
Olemme koonneet vuosien varrella parhaat vinkit, jotka ovat auttaneet satoja asiakkaitamme pääsemään alkuun. Tässä ne ovat.
Se kaikkein kokeneinkin treenaaja on joskus astellut salille ensimmäistä kertaa epävarmana. Kukaan ei ole seppä syntyessään – klisee, mutta salimaailmassa sataprosenttinen totuus.
Suurin osa ihmisistä keskittyy salilla vain ja ainoastaan omaan tekemiseensä. Heillä on kuulokkeet korvilla ja katse tiukasti omassa sarjassa. Huomaat pian, että sali on yllättävän henkilökohtainen paikka ja ulkopuolinen paine on lähinnä omassa päässä.
Tämä on nopein reitti itseluottamukseen. Moni yrittää opetella kaiken itse netistä tai matkimalla muita. Se on paitsi tehotonta, myös riskialtista.
Personal trainer on paras apu kuntosalin aloittamiseen. Hän ei ole vain treenin vetäjä, vaan opettaja ja tukihenkilö. Meidän personal trainerimme Kuntomaailmalla:
Voit palkata meiltä personal trainerin, vaikka sinulla ei olisi vielä kuntosalijäsenyyttä. Jo muutama ohjattu kerta antaa uskomattoman paljon varmuutta itsenäiseen harjoitteluun.
Jos vapaiden painojen alue tuntuu aluksi vieraalta, ryhmäliikunta on loistava tapa päästä liikunnan makuun. Tunnelma on kannustava, ohjaaja neuvoo koko tunnin ajan, eikä sinun tarvitse miettiä, mitä tehdä seuraavaksi.
Ryhmäliikunta madaltaa kynnystä ja totuttaa sinut kuntokeskuksen ilmapiiriin. Meillä on tarjolla kymmeniä erilaisia tunteja, joista löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Tässä muutama esimerkki:
Älä yritä tehdä kaikkea kerralla. Moni aloittelija lannistuu, kun yrittää noudattaa liian monimutkaista ohjelmaa ja muistaa 15 eri liikettä säätöineen.
Aloita yksinkertaisesta. Valitse 3–5 koko kropan kattavaa perusliikettä. Esimerkiksi:
Opettele nämä kunnolla. Kun ne tuntuvat varmoilta, voit lisätä ohjelmaan uusia liikkeitä. Alussa vähemmän on enemmän.
Kaikki kuntosalit eivät ole samanlaisia. Tilan ja ihmisten ilmapiiri vaikuttaa valtavasti siihen, tunnetko olosi kotoisaksi. Siksi meillä Kuntomaailmassakin on kaksi erilaista keskusta Jyväskylässä.
Seppälän Kuntomaailma on suuri ja monipuolinen täyden palvelun kuntokeskus, jossa on paljon tilaa ja laaja valikoima laitteita. Jos kaipaat rauhallisempaa ja intiimimpää ympäristöä, Torikeskuksessa sijaitseva Naisten Kuntomaailma voi olla juuri sinulle täydellinen paikka aloittaa. Monet naisasiakkaamme ovat kertoneet, että kynnys aloittamiseen madaltui, kun ympäristö oli suunniteltu vain heille.
Kuntosalin aloittaminen ei vaadi sixpackia tai yli-inhimillisiä voimia. Se vaatii vain yhden asian: päätöksen aloittaa. Suurin este on usein vain se ensimmäinen kerta, kun kävelee ovesta sisään.
Me haluamme tehdä siitä sinulle mahdollisimman helppoa. Sinun ei tarvitse sitoutua heti mihinkään. Tule kokeilemaan meitä täysin veloituksetta tutustumiskäynnillä asiakaspalvelun aukioloaikoina tai 15min ennen ryhmäliikuntatuntien alkua. Voidaan saapuessasi jutella tavoitteistasi ja mietitään yhdessä, mikä olisi juuri sinulle paras tapa päästä alkuun. Et menetä mitään, mutta voit voittaa paljon.
Ei missään nimessä. Kuntosalille tullaan hankkimaan parempaa kuntoa, ei esittelemään jo olemassa olevaa. Jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on. Meidän tehtävämme on auttaa sinua matkallasi, oli lähtötasosi mikä tahansa.
Se on täysin normaalia, eihän niitä voi osata etukäteen. Henkilökuntamme neuvoo mielellään laitteiden peruskäytössä. Paras tapa oppia on kuitenkin varata aika personal trainerille, joka opastaa sinut kädestä pitäen alkuun ja varmistaa, että tekniikkasi on turvallinen.
Rehellinen vastaus: eivät. Kokemuksemme mukaan 99 % ihmisistä keskittyy täysin omaan treeniinsä, musiikkiinsa ja tavoitteisiinsa. Saatat saada kannustavan nyökkäyksen, mutta tuijotusta sinun ei tarvitse pelätä. Jokainen kunnioittaa toisen yritystä.
Et tarvitse. Meillä Kuntomaailmassa voit ostaa personal training -palveluita erikseen ilman jäsenyyttä. Tämä on erinomainen, matalan kynnyksen tapa aloittaa turvallisesti ammattilaisen opastuksella ilman pitkäaikaista sitoutumista. Monet aloittavat juuri näin.
Et tarvitse mitään erikoista. Pakkaa mukaan joustavat liikuntavaatteet, sisäkäyttöön sopivat kengät, pukuhuoneeseen oma lukko (meiltä löytyy myös lainalukkoja mikäli oma unohtuu), juomapullo ja pieni hikipyyhe. Kaiken muun löydät meiltä. Tärkeintä on, että tulet paikalle – se riittää.