Helin valmennettava Iina jakoi kokemuksensa Helin valmennuksesta

"Oon ollut Helin valmennuksessa helmikuusta 2023 saakka ja viihtynyt hurjan hyvin.

Alla siihen muutamia syitä

Valmennus on ollut kokonaisvaltaista ja monipuolista, minkä koen itse äärettömän tärkeäksi: innostun, mutta myös kyllästyn nopeasti, joten mm. mahdollisuus vaihteluun on pitänyt otteessaan hyvin.

Monipuolisuus näkyy niin meidän tapaamisissa kuin Helin omissa ominaisuuksissa: perinteisten salitreenien ja ohjaamisen lisäksi ollaan tehty yhdessä kehonhuoltoa, poljettu spinning-pyörää, lenkkeilty ja nyt suunnitelmissa on jopa yhteinen kauppareissu ruokahommien tueksi. On ollut tosi kiva tehdä asioita myös yhdessä, sillä se on vähentänyt aloittelijan jännitystä ja tuonut tsemppiä suorituksiin.

Helissä on sopivassa suhteessa takapuolelle potkimisen taitoa, vaativaa otetta ja lempeyttä, huumoria unohtamatta.

On oikeesti huippua, että valmentajana on tyyppi, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä ja tapaamisia saa odottaa innolla. Sitä en olis uskonut mahdolliseksi ekaa tapaamista odotellessani.”

Kyllä tälläinen palaute lämmittää mieltä!

Kiitos Iina kokemuksen jakamisesta ja ihania treenejä jatkossakin!

Varaa ilmainen personal trainer suunnittelukerta Helille 31.10. mennessä:

Heli Paajanen

Puh. 044 340 4173

Hinnasto

Kuntomaailma tarjoaa jokaiselle sopivat hinnat. Valitse itsellsei sopiva jäsenyys ja aloita kuntoilu

Jäsenyys alk.
49,90
€/kk
Jäsenyys on edullisin vaihtoehto säännöllisesti kuntokeskusliikuntaa harrastaville!
Kuntoilukortit alk.
12
€/kerta
Meillä voit kuntoilla myös kertamaksuilla!

Haluan lisätietoa jäsenyyksistä tai palveluista

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.